Elämä. Kuolema. Tuonela

22.10.-15.11.2022

Galleria Napa ja Studio Mustanapa

Kairatie 3, 96100 Rovaniemi

avoinna ti-to klo12-18, pe klo 11-17, la klo 12-16, su ja ma suljettu

22.10.– 15.11.2022 – Galleria Napa ja Studio Mustanapa

Essi Korva (s.1985, Pello) asuu ja työskentelee Kolarissa entisessä koulurakennuksessa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista vuonna 2010 ja toiminut valmistumisestaan lähtien kuvataiteilijana, pääasiassa kuvanveistäjänä.

Vaikka osa näyttelyn teoksista on aloittanut syntynsä jo aiemmin, teokset on pääasiassa toteutettu vuosina 2021 ja 2022. Vuonna 2021 Korvan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto ja vuonna 2022 näyttelyn toteutumista on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Lapin taidetoimikunta.

Elämä. Kuolema. Tuonela.-näyttely valtaa Galleria Napan sekä alakerran Studio Mustanapan. Galleria Napassa näyttelyn teemana on Elämä. Alakerrassa teemat pyörivät unen, kuoleman ja Tuonelan elementeissä. Silti kaikki sekoittuvat, läpi koko näyttelyn. Samat teemat toistuvat Korvan teoksissa lähes aina.

”Mitä sitten kun et enää ole vai oletko kuitenkin jossain muodossa? Millä sitten on väliä? Sillä miten elää? Sillä miten kuolee? Mitä jättää jälkeensä? Tuhoa vai rakkautta? Sillä on väliä, millaisen maailman taakseen jättää.”

”Tieto siitä, että kaikki lopulta päättyy. Se mikä tekee elämästä elämisen arvoisen, se, joka saa asiat ainutlaatuisiksi ja väkeviksi. Se, joka tekee sen kaiken tyhjäksi. Kuolema. Täynnä mysteeriä ja ikuisesti kiehtova, milloin se tulee, miten se tapahtuu, miltä se tuntuu. Oli miten oli, se on ainoa varma asia tässä fyysisessä maailmassa. Jokaisen henkilökohtainen universumi tulee ainakin tässä fyysisessä muodossa loppuunsa jossain vaiheessa. Mikään ei ole niin vakavaa koska kuollaan ja juuri siksi kaikki on niin vakavaa.”

”Olen käyttänyt puuta, keramiikkaa, sementtiä. Olen maalannut kankaalle ja vanerille.  En voi sitoa taidettani yhteen tekniikkaan tai materiaaliin. Vaikka työskentelyni painopiste onkin veistämisessä, niin välillä on myös pakko maalata, pakko tehdä ajatuksia näkyviksi. Joku ajatus vaatii puuta ja joku toinen maalia.”

”On vaikea muotoilla lauseiksi niitä tunteita ja asioita, joita käsittelen. On mahdotonta sanoa kaikkea.  On mahdotonta esittää nämä ajatukset tyhjentävästi sanoin. Siksi teen taidetta, koska haluan kuvittaa sitä, mille ei ole sanoja. Työhuoneella tietoinen ja tiedostamaton kohtaavat, unet muuttuvat todeksi ja tosi uneksi. Katoan ja unohdan ajan. Missä olin, kuka olin? Olinko kukaan vai olinko kaikki? Olinko nyt vai olenko ollut aina, onko kaikki nyt vai onko kaikki mitä tulee ollut jo ennen, onko kaikki yhtä todellisuutta limittäin?”

 ”Lankesin loveen ja tulin takaisin, tule katsomaan mitä sieltä löysin, lankea loveen kanssani.”

Kuvanveistäjä Essi Korva (s.1985) valmistui Lahden Ammattikorkeakoulusta Taideinstituutista vuonna 2010. Hänen veistoksensa perustuvat useimmiten hänen subjektiivisiin kokemuksiinsa maailmasta. Töissään hän käsittelee usein pelkoja, lapsuutta, yksinäisyyttä ja tyhjyyttä johon Lapin karun kaunis ympäristö tarjoaa loistavat puitteet.

Hän työskentelee useilla eri materiaaleilla käyttäen muunmuassa puuta, sementtiä, kipsiä, hiuksia, savea tai mitä tahansa materiaaleja teoksissaan. Hän on osallistunut useisiin ympäristötaidetapahtumiin Suomessa ja ulkomailla. Loppujenlopuksi materiaali itsessään ei ole olennaista hänen töissään, vaan tunteet, jotka hän yrittää vangita teoksiinsa. Hänen veistoksensa ovat tunteiden muotokuvia.

English

Sculptor Essi Korva (born 1985) graduated from the University of Applied Sciences Institute of Design and Fine Arts in 2010. Her Sculptures are often based on her subjective experiences of the world. They often deal with fear, childhood, loneliness and emptiness, for which the rugged beauty of Lapland offers an excellent setting.

She works with variety of materials, wood, cement, plaster, hair, clay or whatever she might find useful. She has attended several environmental art happenings in Finland and abroad.  At the end the material itself is not too important, but the emotions she's trying to capture. Her sculptures are portraits of feelings.